Taru Luojola reviewed Trainspotting by Irvine Welsh
Voiko junia bongata kuivin silmin?
4 stars
Kaikkihan ovat nähneet kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, joten tarina on tuttu: narkkarit sekoilevat Edinburghissa. Tästä lähtökohdasta en osannut odottaa mitään sen erityisempää, sillä kirjan tapahtumat ovat varsin kaukana omasta elämästäni, ja kun tämä on vieläpä kirjoitettu paksulla Skotlannin murteella, niin lukeminen eteni melko verkkaista tahtia. Eikä juoni sitten sen kummoisempi ollutkaan, kirja koostuu melko irrallisen oloisista episodeista, joiden näkökulmahenkilö vaihtelee, mutta meininki on aina samanlaista: jos ei piikitetä niin ryypätään ja jos ei tapella niin vongataan pesää.
Yhtä minä vain junista tykkäävänä ihmisenä mietin: miksi kirjan nimessä puhutaan junien bongailusta? Elokuvan näkemisestä on iäisyys, mutta muistan, että siinä junat esiintyivät lähinnä vieroitustuskissa pyörivää Rentonia piinaavina tapettikuvioina (sikäli jos muistan oikein) — vaan kun kirjan vieroitushourekohtauksessa ei ollut edes junatapettia! Noh, kirjan loppupuolella sitten, kun jäljellä oli enää kymmenesosa, päästään lukuun ”Trainspotting at Leith Central Station”. Vihdoinkin, ajattelin, vihdoinkin päästään kirjan ydinlukuun, siihen, mistä tässä kaikessa on kyse.
Mutta JU-MA-LAU-TA en …
Kaikkihan ovat nähneet kirjan pohjalta tehdyn elokuvan, joten tarina on tuttu: narkkarit sekoilevat Edinburghissa. Tästä lähtökohdasta en osannut odottaa mitään sen erityisempää, sillä kirjan tapahtumat ovat varsin kaukana omasta elämästäni, ja kun tämä on vieläpä kirjoitettu paksulla Skotlannin murteella, niin lukeminen eteni melko verkkaista tahtia. Eikä juoni sitten sen kummoisempi ollutkaan, kirja koostuu melko irrallisen oloisista episodeista, joiden näkökulmahenkilö vaihtelee, mutta meininki on aina samanlaista: jos ei piikitetä niin ryypätään ja jos ei tapella niin vongataan pesää.
Yhtä minä vain junista tykkäävänä ihmisenä mietin: miksi kirjan nimessä puhutaan junien bongailusta? Elokuvan näkemisestä on iäisyys, mutta muistan, että siinä junat esiintyivät lähinnä vieroitustuskissa pyörivää Rentonia piinaavina tapettikuvioina (sikäli jos muistan oikein) — vaan kun kirjan vieroitushourekohtauksessa ei ollut edes junatapettia! Noh, kirjan loppupuolella sitten, kun jäljellä oli enää kymmenesosa, päästään lukuun ”Trainspotting at Leith Central Station”. Vihdoinkin, ajattelin, vihdoinkin päästään kirjan ydinlukuun, siihen, mistä tässä kaikessa on kyse.
Mutta JU-MA-LAU-TA en ollenkaan osannut odottaa sitä, millainen isku palleaan sieltä tuli! Muutaman rivin mittainen kuvaus siitä, millainen menneen maailman symboli purkamista odottava Leithin keskusasema oli, ja sitten... sitten... niin, sitten puhkesin puhkesin aivan holtittomaan itkuun, kun koko kirjan ydin niin koruttomasti ja ikään kuin ohimennen vain heitettiin kasvoilleni ja sen jälkeen jatkettiin matkaa eikä siihen sitten enää koskaan palattu.
Se on tällaiselle kaiken lukeneelle nirsoilijalle melkoinen kokemus. Ja sellaista on hyvä kirjallisuus, sellaista mikä viiltää suoraan sieluun.
