Totalitarismin synty on vaikuttava ja haastava teos, jonka syvällinen ymmärtäminen vaatisi minulta useita lukukertoja. Jos olisin tajunnut kirjasta enemmän, olisin saattanut antaa sille viisi tähteä.
Olen aiemmin lukenut Arendtilta Vita activa -teoksen. Totalitarismin synty oli huomattavasti helpommin lähestyttävää tekstiä kuin se. Tässä teoksessa asia on kuitenkin yksityiskohtaista ja abstraktia ja sitä on paljon, joten helppo kirja tämäkään ei todellakaan ollut. Kirjasta tekee haastavan myös Arendtin tyyli, johon kuuluvat pitkät virkkeet sekä latinan-, ranskan ja saksankieliset ilmaukset tekstin seassa. Kirjassa myös mainitaan paljon ihmisiä, joista en ole koskaan kuullutkaan, eikä Arendt yleensä vaivaudu selittämään kenestä puhuu – usein hän ei kerro edes henkilön etunimeä, vaan olettaa lukijan tietävän 1800-luvulla eläneet poliitikot ja filosofit pelkän sukunimen perusteella.
Keskeisistä käsitteistä minulle jäi hieman epäselväksi, mitä roskaväki tarkoittaa. Se määriteltiin "luokkien pohjasakaksi" mutta jäi silti epämääräiseksi. Tämä vaikeutti lukemista myöhemmin.
Minusta tuntui, että kolmas osa oli tosi paljon helppolukuisempi ja mukaansa tempaavampi kuin muut, mutta kirjan viimeinen luku oli taas tosi filosofinen ja hieman vaikeaselkoinen. Joka tapauksessa kirjan lukeminen syystä tai toisesta helpottui loppua kohti, mistä syystä ensimmäisestä ja toisesta osasta minulle jäi vähemmän asioita mieleen.
Käännös on erittäin hyvä pieniä puutteita lukuun ottamatta. Arendtin mielellään viljelemät latinankieliset ilmaukset on jostain syystä käännetty kirjan keskivaiheilla mutta ei alussa eikä lopussa. Tässä olisin toivonut johdonmukaisuutta, koska jatkuva googlaaminen hidastaa lukemista.
Pidin käännöksessä myös siitä, että joitakin kohtia on selitetty, esimerkiksi henkilöiden etunimiä on lisätty käännökseen. Pidemmät lisäykset olisin kuitenkin mieluummin lukenut alaviitteinä kuin tekstin seassa hakasulkeissa, koska Arendt kirjoittaa muutenkin pitkin ja polveilevin virkkein.
Toivoin, niin kuin lähes aina toivon, että kääntäjä olisi kotouttanut mailit ja muut metrijärjestelmään, koska yleensä mailien käyttö ei tuo tekstiin lisää mitään muuta kuin vaikeaselkoisuutta. Niin tässäkin, mutta etäisyyksiä ja muita sellaisia lukuja ei onneksi ollut paljon.
Etenkin loppukirjassa on myös hieman puutteellinen oikoluku, ja tavutuksessa on ongelmia.
Faktasisällöllisesti oli erittäin kiinnostavaa lukea juutalaisten historiasta eurooppalaisten ruhtinaiden neuvonantajina ja pankkiireina, koska en tiennyt tästä juuri mitään. Opin uutta myös salaisen poliisin toiminnasta totalitaarisessa järjestelmässä ja talouden roolista Natsi-Saksassa.
Myös Stalinin Neuvostoliiton järjestelmästä opin paljon uutta. Loistava tiivistys elämästä Stalinin Neuvostoliitossa oli tämä:
"[P]uolueen linjaa pystyi noudattamaan vain toistamalla joka aamu sen, mitä Stalin oli ilmoittanut edellisenä iltana. Tuloksena oli luja tottelevaisuus, jota ei horjuttanut edes yritys ymmärtää tekemäänsä." (396)
Toinen erityisen osuva toteamus (totalitarismista ylipäätään) oli:
"Totalitaarinen propaganda voi lyödä tervettä järkeä päin kasvoja vain siellä, missä terveellä järjellä ei ole enää merkitystä." (424)
Parhaimmillaan kirja tarjoaa syventäviä näkökulmia historiallisiin tapahtumiin ja saa ajattelemaan nykypäivän yhteiskuntia ja poliittista ilmapiiriä uudessa valossa. Toki noin 75 vuotta sitten kirjoitetussa kirjassa on vanhentuneitakin ajatuksia, esimerkiksi rajatonta kasvua Arendt tuntuu pitävän mahdollisena.
Monet kirjassa esitetyistä ajatuksista sopivat kuitenkin hämmentävänkin hyvin tähän päivään. Arendtilla oli hyvin tuoreen tuntuisia ajatuksia esimerkiksi siirtomaajärjestelmästä ja imperialimista.
Myös antisemitismin ja muiden rasismin muotojen yhteisten piirteiden tunnistaminen oli kiinnostavaa ja valaisevaa. Seuraavia lainauksia voi hyvin soveltaa rodullistettujen vähemmistöjen asemaan nykypäivän länsimaisissa yhteiskunnissa:
"Juutalaiset saivat kuulla omituisen kohteliaisuuden, että he ovat poikkeuksia, poikkeuksellisia juutalaisia." (108)
"Tietenkin kävi niin, että sivistyneistön vaatima ennakkoluulojen poistaminen muuttui nopeasti hyvin yksipuoliseksi, kunnes lopulta ainoastaan juutalaisia vaadittiin sivistämään itsensä." (108) "Juutalaisia kehotettiin sivistäytymään niin, että he eivät käyttäytyisi kuin tavalliset juutalaiset." (109)
Rasismista ja nationalismista: "Antisemiitit, jotka kutsuivat itseään patriooteiksi, esittelivät uudenlaisen kansallistunteen, joka on lähinnä sitä, että oma kansa pestään täysin puhtaaksi ja kaikki muut tuomitaan kauttaaltaan." (157)
Kiinnostavaa, että Arendtin näkemyksen mukaan "rasisteilla on huonommat pisteet isänmaallisuudesta kuin kaikilla muilla kansainvälisillä ideologioilla yhteensä" (225). Niin ikään kiinnostavasti Arendt luokittelee rasismin ideologiaksi.
"Ihmisarvon kunnioittamiseen näet kuuluu tunnustaa, että toiset ihmiset tai toiset kansakunnat ovat subjekteja, maailman rakentajia tai kumppaneita yhteisen maailman rakentajina." (526) Koska nykypäivän rasistit eivät näe muiden ryhmien edustajia kumppaneina, tarkoittaako se, etteivät he kunnioita heidän ihmisarvoaan? Tämä haastaa kiinnostavasti suomalaistenkin oikeistopoliitikkojen retoriikkaa aiheeseen liittyen.
Nämä kohdat toivat mieleen Trumpin ja MAGAn:
"Totalitaariset kansanjohtajat perustivat propagandansa oikealle psykologiselle olettamukselle, että niissä oloissa oli mahdollista saada ihmiset yhtenä päivänä uskomaan kaikkein uskomattomimmat väitteet ja luottaa siihen, että he heittäytyisivät kyynisiksi, jos heille seuraavana päivänä annettiin kiistattomat todisteet väitteiden virheellisyydstä. He eivät suinkaan hylkäisi valehdelleita johtajia vaan vakuuttaisivat kaiken aikaa tienneensä väitteen valheeksi ja ihailisivat johtajia heidän verrattomasta taktisesta oveluudestaan." (451)
"Johtajan valheet eivät tehoaisi ellei liikettä olisi jaettu eliittiin, jäsenistöön ja suosijoihin. Kun ottaa huomioon, että todellisuus osoittaa valheet jatkuvasti vääriksi, hierarkiassa tarvitaan halveksunnan astetta ilmentävää portaittaista kyynisyyttä vähintään yhtä paljon kuin silkkaa tyhmyyttä ja herkkäuskoisuutta." (453)
Kaiken kaikkiaan jäi fiilis, että Trumpin hallinnossa on havaittavissa totalitaarisia piirteitä, esimerkiksi piittaamattomuus omasta kansasta vallan tavoittelussa. Tosin Trumpin tavoite ei kai ole maailmanvalloitus vaan oman vallan kasvattaminen.
"Nyt poliisi näkee unta, että yksi silmäys toimiston seinän jättiläismäiselle kartalle [kansalaisten välisistä suhteista] riittää millä hetkellä hyvänsä osoittamaan, kenellä on suhde kehen ja miten läheinen. – – Kartta antaisi mahdollisuuden hävittää ihmisiä jäljettömiin aivan kuin heitä ei olisi koskaan ollut olemassakaan." (500) Tämä kohta oli pysäyttävä, koska sosiaalinen media on mahdollistanut tällaisen ihmisten suhteiden kartoituksen, ja esimerkiksi Kiinassa sen mahdollisuudet kansalaisten terrorisoinnissa on jo huomattu jo otettu käyttöön.
"Omalla vuosisadallamme [1900-luvulla] yksinäisyydestä on tullut yhä suurempien ihmismassojen arkikokemusta, ja ei-totalitaarisessa maailmassa se valmistaa ihmisiä totalitaariseen herruuteen." (551)
Kirjassa oli muutama kohta, joka sai aktivistilukijan oikein innostumaan. Esimerkiksi jakobiinien kansakuntaperiaate on mielestäni erittäin inspiroiva: Jos loukataan yhden ihmisen oikeuksia, loukataan kaikkien oikeuksia. Ja:
“[Kaikki mikä tekee meistä ainutlaatuisia yksilöitä] on alituinen uhka yhteiskunnalliselle elämälle, joka perustuu yhdenmukaisuuteen . . . [T]asa-arvo ei ole annettu tosiasia vaan ihmisen toiminnan tulos, mikäli sitä ohjaa oikeudenmukaisuus. Emme synny tasa-arvoisiksi. Meistä tulee tasa-arvoisia ryhmän jäseninä, kun olemme päättäneet, että vastavuoroisesti takaamme toistemme tasa-arvon." (373)
Kirjassa oli myös todella kiinnostavaa analyysia pakolaisten asemasta ja poliisin vallasta:
"Jos lait eivät ole kaikille tasapuoliset, ne palautuvat oikeuksiksi ja etuoikeuksiksi, mikä sotii kansallisvaltion ydinluonnetta vastaan. Mitä huonommin ne kohtelevat valtiottomia ihmisiä [pakolaisia] oikeussubjekteina ja laajempi on poliisin käskyjen mielivalta, sitä vaikeampaa on valtioiden vastustaa kiusausta riistää kaikilta kansalaisilta juridinen asema ja hallita heitä kaikkivaltiaalla poliisilla." (359)
Jotkut kirjan ajatukset saivat myös miettimään sitä, miten maailma on muuttunut viimeisen sadan vuoden aikana. Esimerkiksi Arendtin analyysi kaksipuoluejärjestelmästä on kiinnostavaa, koska se ei yhtään tunnu pätevän nykypäivän Yhdysvaltoihin, eli jokin on muuttunut: "[Kaksipuoluejärjestelmästä] ei löydy lainkaan fanaattisuutta, joka ei synny niinkään ristiin menevistä eduista vaan ristiriitaisista ideologioista." (324)
"Kaksipuoluejärjestelmässä kummankin puolueen periaatteet 'ovat helposti olleet samat. Jos ne eivät olennaisin osin olisi olleet samat, häviäjän olisi ollut sietämätöntä alistua voittajalle.'" (Loppuviite 88, luku 8)
